Hui Herra ISÄ!
On ''hieman'' mennyt taas aikaa kun viimeks tänne kirjottelin... :( Intoa ja ajatuksia on ollut vaikka kuinka paljon, mahdollisuutta siitä kirjoittamiseen ei oikein ole tosin ollut. Syyksi voisin sanoa, että pöytäkone on p**kana ja sitten en ole päässyt kovinkaan usein tähän läppärille kirjoittamaan.
Kovin kiireinen kuukausi takana. Paljon häppenenkiä niin omassa henkilökohtaisessa elämässä jja on pitänyt raahata itteensä moneen paikkaan, uusia muutama koe ja muutenkin tosi rasittavaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa ~~
Onneks seuraava kuukaus on näillänäkymin aika tyhjä. Pari synttärii edessä ja sitten, se kamala ja kauhistuttava IB-linjan testi O.0 selviänlöhän mä siitä :o ku en oo kuitenkaan mitenkään erityisesti opiskellu enkuks :l
Paljon kerkee sattuu yhes kuukaudes. Tai no, kahdessa :D ku miettii et vimeks kirjotin helmikuun puolivälissä.. Ei kamala . Kuitenkin oon oppinu elämästä paljon asioita...
Unelmista TULEE totta. Aikanaan. Ja silloin kun oikeasti se on sulle itselle hyväks. (varotus kaikille ateisteille ja muunuskosille, Jumalapuhetta tulossa :s) Sillo ku mä rukoilen nii mä oon aina pyytäny et joku osais hyväksyy ja EHKÄ jopa osaisin rakastaa jotain tyyppii kaverina tai sitten jonain muuna. Eniten oon rukoillu sitä rakkautta ja että osaisin ja saisin olla oma itteni. Mahdollisesti jopa rakastaa omaa itseäni (HUOM: se että rakastaa itseänsä ja on itserakas on kaksi ERI ASIAA) Suurin osa mun kavereista on ollu jossain vaiheessa yritteliäinä muuttaa mun elämää, ja eniten mua itseäni. Aina on jossainvaiheessa pitäny koittaa olla joku muu ku mikä on. Ei se oo koskaan helppoo. Pitää aina miettiä mitä sanoo. Aina ku oon rukoillu jotain nii oon saanu oottaa pitkän aikaa. Tätä viimeisintä oon kerenny rukoilla jo nyt ainaki... 3 vuotta? Jotaki sinneppäin. Kiittämistäkin on. Perheestä, ystävistä jotka ymmärtää ja elämästä itsestäänkin.
Viimevuosia tää itsenä oleminen on ollu harvinaisen vaikeeta. Aina on tullu semmosii tilanteita millo tekis nii kovasti mieli ottaa joku kapine ja päättää tää perkeleen elämä. Koskaan en oo saanu sitä tehtyy. En vaan saa sitä tehtyy. Mietin liikaa mitä tyypit siitä ajattelee. ''Ei vittu toi tyyppi on heikko ku päätti elämänsä'' ''Saakelin Emo''. Sitte ku oon ite puhunu mun kavereille niin monesti siitä kuinka se on itsekästä vahingoittaa tahalleen itseensä nii mun teot olis tullu tekopyhiks.
Niin että mikäköö sitten on muuttunu?
No. Oon oppinu rakastamaan. Taas uudestaan. Siinä kesti se 3 vuotta, mutta perille päästiin. Saan olla taas oma itseni. Kukaan ei haluu mun muuttuvan. Oon alkanu ymmärtää miten rakkaus oimii. Pitää ekaks rakastaa itteensä ennen kun kukaan muu sitä voi rakastaa. Itseään saa ja pitää rakastaa. Muuten elämä on yhtä helvettiä. Sitten kun rakastaa, niin elämä ei ole helvettiä. Tai ainakin se on vähemmän inhottavaa.
Sain tossa tän viikon maanantaina pienen ravistuksen. Semmone mis huomasin kuinka mun omakuva on ollu ihan PERSEELLÄÄN.
Sanotaan, että ''aika korjaa haavaat'' joo vitut korvaa. Kerran kun särkee sydämmensä nii siitä jää karvas maku suuhun loppu elämäks.
Speaking about the truth, mä pelkäsin rakastuu. Koska mulle on tullu paskaa niskaan liian monta kertaa. On johdettu harhaan, annettu ymmärtää väärin ja valehdeltu. Itsesuojeluvaisto hyökkää aina päälle ku puhutaan rakkaudesta. Se on pelottava sana. Ku sitä menee käyttää väärin nii vahingoittaa sille kenelle siitä on puhunu ja loppujen lopuksi itteensäkki. Monen mutkan kautta rakkaus on semmone juttu joka oikeissa käsissä auttaa koko maailmaa, väärissä tuhoaa jokaisen unelmat ja kaiken jonka on luullu olleen oikein.
Poikaystäväni sano tossa viikko sitten että hän rakastaa minua. Kerkesi nousta niskakarvat pystyyn. ''Mitäs helvettiä?'' Mulle se että se tykkää musta YLIPÄÄTÄNSÄ oli ihme, puhumattakaan siitä, että rakastais. Mut mä varmaan voin uskoa. Teoistahan sen huomaa... Right? Toivottavasti tää juttu pysyy. En kestäis taas särkee sydäntä. Omaa tai hänen...
Monta muutakin hassua juttua tapahtu asiaan liittyen tällä viikolla.
Sain mm. kuulla omalta yh opettajalta että kaks mun luokkalaista olisi ihastunu muhun. Sit se jumalauta viel meni nimeämään nää kaks.. En tiiä pitäiskö mun olla otettu vai huolestun. Oonkohan mä antanu jotain olemattomii signaaleja olemalla vaihteeksi oma itseni? Jotenki tuli ajatus että ehkä jotkut asiat muuttuu sitte ku on oma itsensä. Mut en mä TÄTÄ oottanu. :<
Sitte vielä pikkuvahinko. Oon puhunu kahden entisen ihastuksen kanssa, ja sain kuulla et ku mulla oli tunteet niitä kohtaan, niilläki oli tunteita mua kohtaan. DAFUQ?!?!?
Rupesin miettimään kuinka erilaista mun elämä oliskaan jos olisin tehny toisin ku oma pää oli väittäny olevan oikein. Jos olisinki sanonu niille asiasta. Millane ihmine mä olisin nytte? Kenen kanssa mä kaveeraisin? Olisinks mä viel jomman kumman kaa yhdessä. Vai olisinko mä ihan samassa pisteessä ku missä oon nyt..
Onneks kuitenki olin hiljaa. Oon nimittäin onnellinen. Oikeasti onnellinen. Ensimmäistä kertaa 7 vuoteen...
ps. Muita varteen otettavia asioita:
MLP on jees :D
MLP on jees :D
Amneesia on friikki peli.
Morsot on vitun pelottavia.
Mulla on yksi morso sängyn alla.
Ruotsalaisilla on hyvä mielikuvitus.
Rakkaus on jännä juttu.
Tyypit huomaa ku en oo kirjottanu mitään pitkään aikaan.
Lista pitenee.
Ja pitenee.
Ja pitenee...
Meitsi pääsee syyskuussa Nickelbackin keikalle :3 U Jelly?
Elämä pitää elää rauhassa, koska kiire on perseestä.
Kaverit on ihania.
JA sitten vielä pari linkkiä 2 mahtavaan biisiin
Yö: Sano että jäät
Ja minähän jään <3
Elli ja Jenni, POSTASIN.
OLKAA YLPEITÄ! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti