Yksinäisyyden ihanuus

Kaikilla on aina välillä elämässään niitä hetkiä milloin haluaa olla yksin, on se sitten työpäivän jälkeen yksi lasillinen viiniä vaahtokylvyssä tai joku mieleinen hiljainen paikka.
    Itselleni on tärkeää aina olla yksin kerran pävässä tunnin kahden ajan, jotta voin miettiä syvemmin joitain asioita joita olen aiemmin päivällä vain raapaissut pinnalta. Yleensä tämä ajatteluhetki on viimeiset kaksi tuntia jotka vietän hereillä. Ja siinäkin tosin kerkeää ajatella vain puolia niitä asioita joita on ajatellut päivällä. Sanoinko jo että tykkään ajatella paljon??? Jos en ole ja se ei ole vielä muuten tullut mieleen niin teen sen kaikille selväksi ennen kun lähden julkaisemaan mitään ihmeellisempää.
   Ja tämä käikki mietiskely alkoi mistä?
   Tuossa paripäivää sitten nelonen esitti yhden lempi elokuvistani - Into the Wild , erämaan armoilla. Ja sinä siinä joka menit nyt katsomaan sen wikipediasta niin saanen tyynnyttää vihasi - En pidä siitä sen takia koska siinä on Kristen Stewart pienessä sivuroolissa. Ja joo se Emile Hirsch on aika hemmetin hyvän näköinen (päähenkilö) niin ei silläkään ole (juuri) mitään vaikutusta siihen että pidän siitä.
   Siinä on jotain jota ei voi selittää.. Jotain sellaista joka vain naulaa sun perseen penkkiin ja pistää sut katsoo sen kokonaan loppuun. Christopher McCandless (Emile Hirsch) jätti kaiken minkä hän oli rakentanut lyhyen elämänsä aikana, nostaa tilitään kaiken rahan mitä siellä on, ottaa kimpsut ja kampsut matkaansa ja lähtee vaeltelemaan suuntana Alaska.
    Jotenkin kiinnostavinta kaikessa tässä on se, että hän vain päätti tehdä tämän ilman mitään kummempaa miettimistä. Juurettomuus on asia jota olen aina ihailut. Tulee ihan mieleen Nuuskamuikkunen, joka talvi lähtee etelään. Tämä ajatus että lähtee vain eikä koskaan tule takaisin on jotain sellaista mitä en voisi koskaan tehdä. Tykkäisin olla joskus kyllä jonkin aikaa ( tyyliin kuukauden) ihan eristyksissä muusta maailmasta ja ihmisistä ja vain olla yksin. Nauttia siitä että voi tehdä mitä haluaa milloin haluaa ja olla vapaa....


Jokupäivä....







   Mainittakoon tässä että tuo tarina on perustettu oikeaan tapahtumaan jossa poika nimeltää Christopher McCandless oikeasti lähtee erämaan armoille, pitää päiväkirjaa ajatuksistaan ja teoistaan... McCandless kuoli 24-vuotiaana nälkään hylättyyn bussiin 1992 josta metsänvartiat löysivät hänen ruumiinsa 2 viikkoa kuoleman jälkeen.

 Olkoon rauha hänen sielullaan.


Ms. Untuvíkko