Puun ja kaarnan välissä

Joskus on sellaisia tilanteita elämässä ettei oikein tiedä mikä on oikein ja mikä väärä. Ne poikkeustilanteet tekevät elämästä välillä turhankin vaikeaa ja turhauttavaa.
Monesti tälläinen tunne tulee kun ystäväni kertoo minulle jotain joka saattaa olla itsetuhoista. Ne ovat salaisuuksia ja en koskaan haluaisi pettää ystävieni luottamusta. On niitä hetkiä jolloin tuntee velvollisuuden kertoa jollekkin että ystäväsi saisi apua, mutta myös tullee kantelupukki olkapäälle. Usein silloin jättää kertomatta jotain tärkeää - jotain sellaista joka saattaisi parantaa toisen elämää.
Itselläni on tälläkin hetkellä tilanne jossa minun pitää miettiä enemmän kuin koskaan mitä aion tehdä tälle asialle. Monesti kun olen joutunut tähän samaiseen tilanteeseen koitan ensin aina itse auttaa parhaani mukaan ystävääni ja monesti se on auttanut.
Nyt kuitenkin tuntuu siltä että se on out of my league-

Onko sinulla koskaan ollut tällaista hetkeä ja jos on miten olet menetellyt?
Kommentteja saa vapaasti laittaa kyseisestä aiheesta tuohon kommenttiboksiin :)

Lähtölaskenta alkaa.

Otan tämän aiheen suoraan pois alta nyt kun ollaan tultu siihen kriittiseen ''maailmanloppu'' vuoteen. Maailma ei lopu. Tai ei ainakaan 21. joulukuuta - se on varmaa.
   Ensimmäinen maailmanlopunennustus jonka muistan oli toukokuussa 2003, kun Leider ennusti että planeetta X törmäisi maahan tuhoten maan. Ottaen huomioon että olen tässä nyt olohuoneessani kirjoittamassa tätä blogia, tuo ennustus ei tainnut käydä toteen. ( Ja vaikka laskelmat olisivat menneet pahasti vikaan ja se törmäisikin sitten joulukuussa niin se olisi tarpeeksi lähellä maata jotta näkisimme sen paljain silmin) Nyt ne on vaan siirtynyt kerta kerralla kauemmas ja kun sekin tulee ja menee - tulee uusi ennustus. Mukava 9 vuoden ero kuitenkin tossa edellisessä...
   Kuitenkin tämä 2012 ennustus on taidettu ottaa vähän liian vakavastikkin kun kerta Mayojen pitempi kalenteri ( Mayat olivat minun mielestä yksi kiinnostavimpia kansoja. He tykkäsivät seurata aikaa, universumia, jopa rakensivat temppeleitä sen perusteella kuinka paljon päiviä vuodessa on) siltikään he eivät ennustaneet maailmanloppua vaikka se kalenteri loppuikin. Mitä sinä teet silloin kun oma kalenterisi loppuu? Otat uuden! Ja vaikka sinulla olisi Muumi tai Justin Bieber kalenteri niin olet käsittänyt sen pienestä pitäen että vaikka kalenteri loppuu ei se mitenkään tarkota että maailma loppuu!!!
   Jos näreet oikeasti olisi noin voisin minäkin näin Ultimate Muumifanina sanoa etä kerta kun oma muumikalenterini loppuu 31. päivä joulukuuta niin maailman täytyy loppua siis tuona päivänä. EI EI EI ! Maailma ei lopu koska se on vain kalenteri, ja uusi tulee kauppoihin ennen vuoden loppua ja silloin siinä on yksi vuosi lisää elää!
   Se että minä päivänä Mayojen kalenteri loppuu ei siis ole mitään merkitystä muuten kun jos haluaa tietää että minä päivänä se kalenteri loppuu. Kaikki se jossittelu ja märehtiminen JIM kanavan ''Maailmanlopun ennustukset'' on kaikkea sitä vastaan mitä uskon. Siinä puhutaan monesta Notredamuksen ennustuksista ja mahdollisista Raamatun sanoista, mutta se onkin siinä. Kaikkea ennen kukaan ei ole vielä tuonut  julki että miten se maailma oikein sitten loppuu.


 Mulla on turvallinen tapa lähestyä näitä.


Kiellä aina kaikki maailmanlopun ennustukset - oot oikeessa todella usein ja sitten kun ootkin väärässä - kukaan ei oo sanomassa ''Sanoinhan minä''



Ms. Untuvikko

Yksinäisyyden ihanuus

Kaikilla on aina välillä elämässään niitä hetkiä milloin haluaa olla yksin, on se sitten työpäivän jälkeen yksi lasillinen viiniä vaahtokylvyssä tai joku mieleinen hiljainen paikka.
    Itselleni on tärkeää aina olla yksin kerran pävässä tunnin kahden ajan, jotta voin miettiä syvemmin joitain asioita joita olen aiemmin päivällä vain raapaissut pinnalta. Yleensä tämä ajatteluhetki on viimeiset kaksi tuntia jotka vietän hereillä. Ja siinäkin tosin kerkeää ajatella vain puolia niitä asioita joita on ajatellut päivällä. Sanoinko jo että tykkään ajatella paljon??? Jos en ole ja se ei ole vielä muuten tullut mieleen niin teen sen kaikille selväksi ennen kun lähden julkaisemaan mitään ihmeellisempää.
   Ja tämä käikki mietiskely alkoi mistä?
   Tuossa paripäivää sitten nelonen esitti yhden lempi elokuvistani - Into the Wild , erämaan armoilla. Ja sinä siinä joka menit nyt katsomaan sen wikipediasta niin saanen tyynnyttää vihasi - En pidä siitä sen takia koska siinä on Kristen Stewart pienessä sivuroolissa. Ja joo se Emile Hirsch on aika hemmetin hyvän näköinen (päähenkilö) niin ei silläkään ole (juuri) mitään vaikutusta siihen että pidän siitä.
   Siinä on jotain jota ei voi selittää.. Jotain sellaista joka vain naulaa sun perseen penkkiin ja pistää sut katsoo sen kokonaan loppuun. Christopher McCandless (Emile Hirsch) jätti kaiken minkä hän oli rakentanut lyhyen elämänsä aikana, nostaa tilitään kaiken rahan mitä siellä on, ottaa kimpsut ja kampsut matkaansa ja lähtee vaeltelemaan suuntana Alaska.
    Jotenkin kiinnostavinta kaikessa tässä on se, että hän vain päätti tehdä tämän ilman mitään kummempaa miettimistä. Juurettomuus on asia jota olen aina ihailut. Tulee ihan mieleen Nuuskamuikkunen, joka talvi lähtee etelään. Tämä ajatus että lähtee vain eikä koskaan tule takaisin on jotain sellaista mitä en voisi koskaan tehdä. Tykkäisin olla joskus kyllä jonkin aikaa ( tyyliin kuukauden) ihan eristyksissä muusta maailmasta ja ihmisistä ja vain olla yksin. Nauttia siitä että voi tehdä mitä haluaa milloin haluaa ja olla vapaa....


Jokupäivä....







   Mainittakoon tässä että tuo tarina on perustettu oikeaan tapahtumaan jossa poika nimeltää Christopher McCandless oikeasti lähtee erämaan armoille, pitää päiväkirjaa ajatuksistaan ja teoistaan... McCandless kuoli 24-vuotiaana nälkään hylättyyn bussiin 1992 josta metsänvartiat löysivät hänen ruumiinsa 2 viikkoa kuoleman jälkeen.

 Olkoon rauha hänen sielullaan.


Ms. Untuvíkko

Tervetuloa 2012!!!

Taas ollaan eletty yksi vuosi lisää. Kun katsoo taaksepäin viime vuotta, tulee huomanneeksi, että tuo oli merkittävien tapahtumien vuosi.
Moskovan terrori-isku, Japanin maanjäristys tsunami ja Fukushiman ydinonnettomuus, Brasiliassa tapahtunut kouluammuskelu, Gaddafin ja Osama Bin-Ladenin kuolema ja WTC:n 10. vuosipäivä. Kuitenkin tähän vuoteen on kerennyt tapahtua myös paljon hyvää. Katen ja Williamin häät ja viimeisimmätkin USA:n sotilaat vetäytyivät Irakista. Kaikkea sitä kerkeää vuodessa tapahtua.
Henkilökohtaisessa elämässäni 2011 on ollut merkittävä merkkipaalu. Ensinnäkin täytin tammikuussa huimat 15 vuotta ja konfirmoiduin huhtikuun alussa.
Kesä meni hiljalleen Thaimaassa ja kun koulu alkoi - aloitin tukioppiuuden, oppilaskunnan ja isoskoulutuksen 9. luokkalaisena. Olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen, osat ovat jääneet elämääni pysyviksi ja toiset ovat jo unholassa.
Monesti on tullut saatua huonoja tuloksia kokeista, silti onnistuin saada 8.8:n keski-arvon jonka nostattamista jatkan aina kesään saakka jotta pääsen mieleiseen lukioon.

Aina tietenkään ei ole ollut elämä kuin ruusilla tanssimista. Monesti on tullut otettua takapakkiakin yhden sun toisenkin asian kanssa.

Tänä vuonna tulen seuraamaan ainakin kahta asiaa...

1. Presidentin vaaleja
2. Sitä mitä suustani päästän

Uudenvuoden lupaus? En harrasta moisia, mutta koitan ylittää itseni jossain asiassa.. Ihan missä vain. Ja voisihan sitä poikaystävääkin katsella. Missäköhän niitä myydään?



2011 vuoden viisaus: Virheistään se ihminen oppii, ja ellei opi nii on saakelin tyhmä.



Olenko oppinut mitään? En ole varma. Tuleeko seuraavasta vuodesta yhtä hyvä kun viimevuodesta? Toivon ainakin näin.




Mutta se selviää vain yhdellä tavalla.

Elämällä.




Ps. Napsasin tuossa eilen illalla vähän kuvia raketeista taivaalla.